ENGLISH HERE

Elämme romahduksen aikaa. Ilmasto lämpenee, kaikki rajat on jo ylitetty, luonnon monimuotoisuus vähenee kovaa vauhtia, kuudes sukupuuttoaalto kiihtyy, rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyy, Euroopan ja muiden ns. länsimaiden politiikka ja neoliberalistinen talousjärjestelmä mahdollistaa kansanmurhia ja alkuperäiskansojen ja luonnon järjestelmällistä hyväksikäyttöä ympäri maailmaa, pahoinvointi, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat kasvussa, fasismi saa jalansijaa, keskustelukulttuuri polarisoituu entisestään ja valvontakapitalismi tarkkailee joka liikettämme.  Tottakai se kaikki tuntuu, puristaa rintaa, painaa luita, vie soluista huokoisuuden ja mielestä keveyden. Kaiken oman henkilökohtaisen keskellä tämänhetkinen kollektiivinen paino tuntuu.

Se tuntuu.

Puristaa, kiristää ja painaa.

Tämän kaiken keskellä lempeys, myötätunto, ystävällisyys, vilpittömyys, solidaarisuus, yhteisöllisyys, hitaus, lepo, sureminen, hiljaisuus, halaukset, radikaali hyväksyntä, toisten kuuleminen, kosketus, ruumiillisuus, kauneus ja ilo ovat parantavaa salvaa. Mihin me emme tarvitsisi radikaalia pehmeyttä? Kolonialistinen, kapitalistinen ja patriarkaattinen systeemi jossa elämme perustuu erillisyydelle ja kovuudelle, kontrollille, hallitsemiselle ja väkivallalle. Olemme niin monin tavoin itsekin tottuneet kovettamaan, nopeuttamaan, kiristämään ja suorittamaan että emme edes huomaa miten itse kolonisoimme oman ruumiimme. Ohitamme tarpeitamme, venytämme, menemme yli ruumiin rajojen, teemme enemmän kuin mihin pystyisimme.

Mitä jos vastaus olisikin ei enempi toiminta vaan laadukkaampi toiminta? Rakastava toimijuus? Oleminen? Aktivismin sijaan Olemismi? Hidastaminen? Voisimmeko tuntea pehmeän eläinmasumme rentoutuvan, muuttuvan aina yhä pehmeämmäksi?

Miten voisimme pysyä mahdollisimman pehmeinä? Voisiko kudoksemme olla yhtä pehmeää ja huokoista kuin sammal? Kudoksissamme tapahtuu täsmälleen sama mitä ulkopuolella. Olemme pieniä maailmankaikkeuden murusia, mikrokosmos planeetasta. Kun emme ole tarpeeksi kosteita tai tarpeeksi virtaavia myös faskiamme kiristyy, muuttuu hiekanlaiseksi. Me tarvitsemme pehmeyttä, kosteutta, naurua ja tanssia, runoja ja laulua, taidetta ja intohimoa elääksemme. Me tarvitsemme pehmeyttä. Me tarvitsemme toisiamme. Halauksia ja myötätuntoa, posken silitystä ja irti päästämistä. Tarvitsemme turvaa, kannattelua ja lämpöä voidaksemme pehmentyä yhä lisää ja elää tässä kuolevassa maailmassa.

Mitä jos pehmeyttä olisi jokapuolella lisää? Mitä jos ympäröivät tilamme olisi pehmeitä, houkuttelisivat lepoon, pötköttelyyn, hidastamiseen? Mitä jos kosketuksemme olisi kevyttä, herkkää, aistikasta? Mitä jos luonto saisi olla pehmeää, kosteaa, virtaavaa? Mitä jos sanamme olisivat pehmeitä, herkkiä, haavoittuvia? Kaikki kulttuurimme? Asiaohjelmamme? Millaisia olisivat pehmeät uutiset?

Mitä jos maamme rajat olisivat pehmeitä? Tai entä jos tietäminen olisi pehmeää? Ei-tietäminenkin olisi pehmeää?

Pehmeä luonto on voimakkaan vihreä. Kun luonto saa olla pehmeä se pukee päälleen vihreän sammaltakin ja lämmittelee jalkojaan madonkakassa ja humisee puiden laulua.

Lisää pehmeyttä kiitos!

Lisää empatiaa, lisää unia, lisää nukkumista ja lepoa, lisää liikettä ja tanssia, lisää naurua ja lisää, oi paljon paljon lisää kyyneliä. Kyyneleet tekee meistä kosteita ja pehmentää kaikkia kudoksiamme. Kun tunteet jäävät jumiin me kovetumme. Lisää kyyneliä siis kiitos!

Lisää rukouksia, lisää rituaaleja, lisää runoja ja lauluja, lisää hengittämistä, syvään, syvään hengittämistä. Lisää keskeneräisyyttä ja sotkua. Lisäääääää kaaosta. Voimme olla sotkussa ja takussa eikä meidän tarvitse ryömiä mihinkään koloon kiven alle vaan voimme olla sotkussa JA silti olla yhteydessä toisiimme, ympäröivään.

Pehmeinä. Vajavaisina. Herkkinä.

Koska me olemme. Aina. Yhteydessä.

Huomasimme sitä tai emme.

Yhteys. Elävyys. Elämä. Odottaa soluissamme joka ikinen hetki.

Olemme joka ikinen hetki yhteydessä painovoimaan, maan kutsuun, ilmaan jota me hengitämme sisään ja puut ja levät ovat hengittäneet ulos, olemme yhteydessä ruokaan joka kulkee ruoansulatuksemme läpi, tämän planeetan vesiin joista muodostuu veremme ja jopa taivaan tähtiin, joista me kaikki olemme syntyneet. Olemme aina yhteydessä.

Mitä jos se mitä juuri nyt teet riittäisikin? Olisi juuri tarpeeksi?

Miten voisit olla pehmeämpi ja lempeämpi itseäsi kohtaan juuri nyt?

Voitko koskettaa omaa pehmeää eläinmasuasi ja pehmentyä edes hitusen? Edes pienen voikukan haituvan verran?

Hengitä.

Hidasta.

Palaa Pehmeään Eläinmasuusi

“If the world is to be healed through human efforts, I am convinced it will be by ordinary people, people whose love for this life is even greater than their fear.”

Joanna Macy

We are living in a time of collapse. The climate is heating up, biodiversity is rapidly decreasing, the sixth wave of extinction is accelerating, the rich are getting richer, while the poor are getting poorer, the neoliberal economic system enables genocides and the systematic exploitation of indigenous peoples and nature around the world, separation, loneliness and mental health problems are on the rise, fascism is gaining a foothold, surveillance capitalism is freaking scary!! and polarization is on the rise. Of course it weighs us down, it squeezes our chest, presses on the bones, takes the porosity out of the cells and the lightness out of our minds. Of course we feel it all in our own ways.

In the midst of all this, gentleness, compassion, kindness, sincerity, solidarity, community, slowness, rest, mourning, silence, hugs, radical acceptance, listening to others, touch, beauty and joy are like a healing salve. We need radical softness everywhere! The colonialist, capitalist and patriarchal system in which we live is based on separation and hardness, control, domination and violence. We are so used to hardening, accelerating, tightening and performing in so many ways that we don’t even notice how we colonize our own bodies. How we bypass our needs, go beyond the limits of the body, do more than we really could.

What if the answer was not more action but quality action?

Could we feel our soft animal flesh relax, becoming ever more softer?

How could we stay as soft as possible? Could our tissue be as soft and porous as moss? The exact same thing happens in our tissues as outside. As above, so below…

We are but crumbs of the universe, a microcosm. When we are not moist enough or in enough movement and flow, our fascia tightens, it becomes like sand. We need softness, moisture, tears and dance, poems and songs, art and passion to live. We need softness. We need each other. Hugs and compassion, strokes on the cheek and yielding to touch. We need safety and support so that we can soften even more and live in this beautiful dying world.

What if there was more softness everywhere? What if our surrounding spaces were soft, inviting us to rest, to slow down?

What if nature could be soft, moist, flowing? What if our words were soft, delicate, vulnerable? What if our songs and poems were soft? All our culture? What would soft news be like?

What if our country's borders were soft? What if prisons were soft bouncy castles?

What if knowledge was soft? And not-knowing too?

Soft nature, oh the greenness. When nature is allowed to be soft, it puts on a jacket made of moss and warms its feet in the worm poop and hums the song of the trees.

More softness, please.

More empathy, more dreams, more sleep and rest, more movement and dance, more laughter and more, oh much, much more tears. Tears make us so deliciously moist and soften all of our tissues and organs. When emotions get stuck, we harden, our cells get rigid. So more tears, please!

More prayers, more rituals, more poems and songs, more breathing, deep, deep breathing.

More messiness. More chaos. We can be messy and stuck and not have to crawl under a rock, instead we can be messy AND be connection to each other.

Because we are. Always. Connected.

Whether we realize it or not.

Connection. Aliveness. Life is waiting in our cells every moment.

We are at each moment connected to gravity, to the earth’s pull, to the air that we breathe in and plants out, to the waters of this planet and even the stars in the sky from which we all are born from. We are always connected.

What if what you are doing was enough? Just enough? How could you be softer and gentler with yourself right now?

Can you touch your own soft animal belly and soften even a little? As much as a faint whisper even?

Breathe.

Slow down.

Return to Your Soft Animal Belly

SnakeEarthMagic