MYÖTÄTUNTOLIHASTREENI  20-22.5

Myötätuntolihaksemme kasvaa kun treenamme sitä. Voimme siis harjoittaa ja treenata omaa myötätuntolihastamme, jotta meidän ei tarvitsisi tuomita toisia tai tipahtaa mustavalkoiseen ajatteluun ja jyrkkyyteen. Väkivallattoman vuorovaikutuksen kautta voimme saada paremmin yhteyttä omaan myötätuntoiseen ytimeemme ja itse-empatian myötä olla läsnä myös muille. Tule siis tähän kurssiin, jossa harjoittelemmme erilaisin harjoittein väkivallatonta vuorovaikutusta ja läsnäolevaa, empaattista kuuntelua. Sopii kaikille, joilla jo on jonkinlainen käsitys siitä mitä väkivallaton vuorovaikutus eli NVC oikein on. Olet esimerkiksi käynyt Kaisan Matkalla Väkivallattomuuteen zoomkurssin ja/tai viikonloppu kurssin. 

Tämä myötätuntolihastreeni on sinulle jos:

-sinulla on jo hieman ymmärrystä NVC:stä (olet esimerkiksi osallistunut Matkalla Väkivallattomuuteen kurssilleni)

-olet kiinnostunut oppimaan lisää

-haluat harjoitella "myötätuntolihastasi" yhdessä vuorovaikutuksessa muiden kanssa

Kurssia fasilitoi vuorovaikutuskouluttaja Kaisa Käärmemaa, joka on käynyt Rakentavan Vuorovaikutuksen koulutuksen(RVO), sekä opiskellut NVC:tä eri ohjaajien parissa. Lisäksi Kaisa käy Arnina Kashtanin Compass Coaching kurssia, josta hän valmistuu vuonna 2022 Arnina Kashtanin kehittämän Kompassimetodin valmentajaksi.

Myötätuntolihastreeni  on yhteisöllinen matka väkivallattomaan vuorovaikutukseen. Kurssilla pyritään kannattelemaan yhdessä turvallisempaa tilaa kaikille. Pyrimme kuulemaan omia ja toisten tarpeita ja harjoittelemme ilmaisemaan ja kuulemaan niitä rakentavalla tavalla erilaisin harjottein. Viikonlopun sisältöön kuuluu väkivallattoman vuorovaikutuksen harjoitusten lisäksi yhdessäoloa, mahdollisesti esimerkiksi nuotiotulen ääressä istumista ja musisointia, somaattisia harjoitteita sekä luonnossa liikkumista.

Kurssi sopii kaikentasoisille vuorovaikuttajille. :)

AIKATAULU JA SISÄLTÖ:

Pe 20.5 17--saapuminen alkupiiri

La 21.5 ohjelma 9-18

Su 22.5 ohjelma 9-14

 

Viikonloppu järjestyy Hartolassa maaseudun rauhassa. Kurssiin kuuluu yksinkertainen majoitus sisällä yhteisissä huoneissa. Myös telttailu/leiriytyminen on mahdollista jos kaipaa omaa rauhaa. Kurssilla tehdään yksinkertainen kasvisruoka.

Ruokakulut viikonlopulta 30€.

HINTA:

Kurssista veloitetaan 50€ varausmaksu ilmottautumisen yhteydessä.(varausmaksua ei palauteta)

Lisäksi ruokakulut veloitetaan erikseen, ja ne ovat 30€/vloppu.

Näiden lisäksi Kaisan, kokin ja avustajien työstä maksettava maksu on lahjataloudella ja maksetaan kurssin jälkeen laskulla. Pyyntöni on että maksaisit pienemmän summan seuraavista:

a)joko sen minkä maksat ILOLLA

b)sen mihin pystyt

Tahdon mahdollistaa vuorovaikutuskoulutuksia muillekin kuin keskiluokkaisille ja hyvätuloisille. Uskon että taloudellinen eriarvoisuus on rakenteellinen, talousjärjestelmämme luoma asia, ei yksilön syy tai ansio. 

Esimerkkihintoja: (hinta sisältää ALV:in 24%)

50-100€ (pienituloisille)

150-250€ (kestävä hinta)

250-350€---> (tuet muiden osallistumista)

Laskun voi maksaa myös erissä. Jos olet keskiluokkainen tai erittäin hyvin toimeentuleva, toivoisin että harkitsisit isomman summan maksamista, näin voit tukea vähävaraisempia pääsemään mukaan ja voit olla osaltasi purkamassa yhteiskuntamme rakennettua eriarvoisuutta. Toivon kuitenkin että valitset summan, minkä maksat ilolla. Jos taas olet pienituloinen, työtön, yksinhuoltaja tms ja pelkkä varausmaksu tuntuu isolta ja pienimmänkin summan maksaminen vaikealta, ota silti rohkeasti yhteyttä. Vähävaraisuus ei ole este osallistumiselle.

ILMOITTAUTUMISET JA KYSELYT:

kaisakaarmemaa@gmail.com

LISÄTIETOA:

Lisätietoa lahjataloudesta: http://gift-economy.com

Lisätietoa NVC:stä: https://www.cnvc.org sekä https://savannaconnexions.fi

Lisätietoa Arnina Kashtanin kompassi koulutuksesta: https://meitarim.co.il/english/

Lahden alueen osuuskunta Startti

https://www.lahdenstartti.com